Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Eräänä päivänä Isosisko ja Pikkusisko ryhtyivät tuumimaan. Vuosien ajan he olivat syöneet sitä mitä halvalla saa, peittäneet mustia silmänalusiaan monenmoisilla voitehilla ja juosseet alennusten perässä vaatekaupasta toiseen. - Onko tässä mitään järkeä?, kysyi  Pikkusisko. - Ei totisesti. Olo on kuin onkimadolla, Isosisko vastasi. - Tähän tulee muutos!, totesivat Siskot yhdestä suusta.

Arkisto
2011

Hyvää pääsiäistä!

Laitanpa tänne kuvat meikäläisenkin pääsiäisrisuista. Kävin reilu viikko sitten keräilemässä pajuja, joita sitten liotin kuumassa vedessä jonkin aikaa jonka jälkeen teippasin ne imurinputkiin ja porrasharjojen varsiin. Annoin niiden kuivua noin viikon verran ja tuloksena oli kimppu tuollaisia käppyrärisuja :) Saa nähdä mitä niillä nyt tekisi..

 

 

 

 

:) -Pikkusisko-

Yrttien kasvatusta

Kevät aurinko paistaa päivisin jo lämpimästi, joten ajattelin, että nyt olisi hyvä aika aloittaa yrttien idättäminen. Niinpä leikin eilen multasormea ja laitoin basilikaa, korianteria, sitruunamelissaa sekä viherminttua itämään. Tänään purkitin vielä chilin ja nyt vain odotellaan josko sieltä mullan seasta jotain alkaisi nousemaan. Ohjeet oman yrttitarhan aloitukseen löytyvät esimerkiksi Marttojen sivuilta.

 

 

-Pikkusisko-

 

Vihreää kosmetiikkaa

Siitä on nyt muutama viikko, kun siskon kanssa päätimme vaihtaa ”tavallisesta” kosmetiikasta luonnonkosmetiikkaan. Teimme heti tilauksen Vihreä Kosmetiikkaan, joka valmistaa käsintehtyä luomukosmetiikkaa. Ensimmäiseksi testiin lähti kasvosaippua kuivalle ja normaalille iholle, kehäkukka hoitoaine, hamppu-turve shampoopala päänahan ongelmille, kaura-sitruuna saippua sekä vanilja voidekakku. Eniten jännitti meneekö hiukset aluksi ihan töhnäisiksi palashampoon käytön aloituksen myötä. Mitään ongelmia ei kuitenkaan ole ilmennyt ja shampoon käyttö on helppoa ja se vaahtoaa hyvin. Oman herkän päänahkani ongelmiin siitä ei tosin ole ollut apua, mutta täytyy sanoa, että hiukset tuntuvat ja näyttävät tuuheammilta kuin ennen. Kehäkukka hoitoaineessa on melko voimakas tuoksu, johon ehkä pitää hieman totutella. Kaura-sitruuna saippua tuoksuu herkulliselle ja kasvosaippuaan olen ollut erittäin tyytyväinen. Vanilja voidekakkua en ole ehtinyt vielä paljoa käyttää. Hyvää näissä Vihreä Kosmetiikan tuotteissa on myös se, että niissä käytetään vähän pakkausmateriaaleja!

 

 

-Pikkusisko-

Hyvä linssikeitto

 Vastikään kokeilimme pikkusiskon kanssa linssikeiton valmistusta. Molemmille maistui intialaistyylinen mausteinen keitto. Keiton valmistus oli myös suht helppoa, vaikkakin linssien keittoaika on melko pitkä.


Intialainen linssikeitto

 

2 rkl rypsiöljyä

2-3

valkosipulin kynttä

1 iso tai 2 pienempää porkkanaa

3,5 dl (250 g) punaisia linssejä

reilu litra vettä

1/2 kasvisliemikuutio

400 g tomaattimurskaa

1 prk tomaattipyrettä

2 laakerinlehteä

n. 1 rkl curryjauhetta

ripaus kanelia ja kardemummaa

2 rkl omenaviinietikkaa

1 rkl raakaruokosokeria

(loraus kermaa tai kaurakermaa)

 

1. Huuhdo linssit vedessä siivilän avulla. Hienonna valkosipuli ja pilko

porkkana. Kuumenna öljy kattilassa, lisää valkosipuli, porkkanat ja linssit.

Paista sekoitellen. Kun sipulit pehmenneet, lisää vesi sekä kaikki muut aineet

etikkaa ja sokeria lukuun ottamatta.

2. Keitä hiljakseen n. 45 min. Lisää etikka ja sokeri. Poista laakerinlehti.

(Soseuta). Lisää kermaa halutessasi. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa. 


Oikein maistuva soppa tuli tuolla reseptillä. Muutenkin lihan pois jättäminen on sujunut kohdallani todella helposti. Asia ei ollut minulle uusi, sillä olen aiemmin ollut kuusi vuotta lakto-ovo-vegetaristi. Tiedä sitten miksi kasvissyönnin tuolloin lopetin. Syynä taisi olla teinivuosien aikaisen tunteenpalon hiipuminen.

Nyt siis ruokavalioon kuuluvat kasvikset, kala, maitotuotteet ja kananmuna. Kalavalintani pyrin tekemään mahdollisimman vastuullisesti noudattamalla WWF:n kalaoppaan neuvoja ja kasvikset, maitotuotteet ja kananmunat ostan mahdollisuuksien mukaan luomuna. 


Kokeilkaa ihmeessä hyvää linssikeittoreseptiä!

:lla Isosisko

Hula vanteen tekoa!

Tein toissapäivänä elämäni ensimmäisen hulavanteen ja eilen teippasin sen valmiiksi. Itse vanteen tein 3,1 metristä 25 millin paksuista PEM-putkea. Valitettavasti paikallisessa putkiliikkeessä ei ollut muoviliittimiä, joita hulan valmistuksessa suositellaan käytettäväksi, joten minun piti käyttää messinkistä liitintä. Ja senkin asennuksessa oli hieman ongelmaa, joten vanteesta tuli vähän muotopuoli, mutta pyörii se silti.

 

Koristeluun käytin valkoista luistinteippiä ja mustaa mailanauhaa (ja koirankarvoja). Teippauksesta kyllä huomaa, että vanne on itse tehty..

 

Tästä hulasta tuli nyt vähän tämmöinen harjoituskappale ja teen paremman heti kun saan noita muoviliittimiä käsiini. Nyt vain odottelemaan kesää, jotta pääsee pihalle hulaamaan!

 

-Pikkusisko-

Heippa!

Tästä alkaa siskosten uusi blogi......ja uusi elämä. Pari viikkoa sitten päätimme ryhtyä astetta vastuullisemmiksi kuluttajiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa pyrkimystä kaikinpuolin ekologisempaan elämäntapaan. Tämä blogi seuraa päätöksemme myötä muuttunutta arkielämäämme toimien kannustimena itsellemme ja toivottavasti myös lukijoillemme.

Jo näiden viimeisten kahden viikon aikana olemme oppineet paljon siitä, miten jokapäiväiset valintamme vaikuttavat sekä omaan että ympäristömme hyvinvointiin. Tämän myötä olemme muunmuassa luopuneet tehotuotetun lihan syönnistä ja ryhtyneet suosimaan luomu- ja lähiruokaa. Pyrimme myös käyttämään mahdollisimman vähän jalostettuja elintarvikkeita ja siksi keittiössä tulee varmasti vietettyä entistä enemmän aikaa kokkaillen ja leipoen. Kaiken kosmetiikkamme ja siivoustuotteemme olemme vaihtaneet luonnonmukaisempiin vaihtoehtoihin, lajittelemme entistä tarkemmin jätteemme, vältämme ostamasta tavaroita, joita emme välttämättä tarvitse, ja nekin joita tarvitsemme yritämme mahdollisuuksien mukaan hankkia käytettyinä.

Vaikka blogimme keskittyy uuteen ekologiseen elämäntapaamme, sisältää se toisinaan juttuja myös harrastuksistamme ja muista meitä kiinnostavista asioista.


Toivottavasti viihdytte blogimme parissa! Kommentit ovat tervetulleita!


:lla Isosisko ja Pikkusisko

 

MAINOS